Freelancerille tärkeintä on pystyä hallitsemaan omaa aikaansa ja tehtäviään. Haasteena on rakentaa systeemi, jota oikeasti tulee käytettyä ja joka tukee itseä niissä paikoissa, mihin tukea eniten tarvitsee. Jaan oman palettini työkaluja ja mihin niitä käytän, jos siitä riittäisi inspiraatiota muillekin.
Esimerkit sisältävät myös ei-ammatillisia tehtäviä tai askareita. Tietotyötä kuitenkin tehdään koko persoonalla ja omasta itsestä huolehtiminen on tärkeä työntekijätaito, joka ei rajoitu vain siihen, että työpäivän aikana muistaa juoda vettä tai pitää mikrotaukoja. Oman osaamisen kehittäminen, urapolun suunnittelu ja henkisen ja fyysisen terveyden ylläpitäminen ovat kaikki asioita, joiden toteutumista ei kannata jättää vain fiiliksen varaan. Hyvä ja monipuolinen elämänhallintajärjestelmä pitää koko pakettia kasassa, ei pelkästään muistuta projektien deadlineistä.
Suuret linjat: Intend
Ensimmäinen varmistettava asia on olla tietoinen isosta kuvasta ja pystyä edistämään suuria tavoitteita pitkällä aikavälillä. Pelkkä to-do -järjestelmä ei vielä ratkaise sellaisia kysymyksiä kuin "mitä haluan tehdä viiden vuoden kuluttua". Toisaalta moni tapa asettaa isoja tavoitteita ei taas vastaa kysymykseen "mitä minun on tehtävä tänään, että pääsen askelen lähemmäs viiden vuoden tavoitettani?" Intend on palvelu, joka pyrkii ratkaisemaan nämä molemmat asiat. Se ohjaa asettamaan isoja tavoitteita, arvioimaan niiden edistymistä viikko-, kuukausi-, kvartaali- ja vuositasolla ja tarjoaa rungon yksittäisten päivien suunnittelulle.
Tehtävienhallinta ja projektit: OmniFocus
Jos lupaan asiakkaalle hoitaa jonkun asian kahden kuukauden päästä, laitan sen OmniFocukseen. OmniFocus on yksi voimakkaimmista to-do -applikaatioista mitä löytyy. Se on avoimesti tehty tukemaan Getting Things Done -systeemin pyörittämistä. OmniFocuksessa minulla asuvat kaikki yksittäiset muistettavat asiat, lupaukset tai projektit, jotka on purettu suorittamiskelpoisiksi tehtäviksi. OmniFocuksessa on esim. tehtävä, että tilaan ilmanvaihtokanavien nuohouksen aina kuuden vuoden välein. Tehtävä nousee aina hoidettavaksi kun edellisestä kerrasta on kulunut kuusi vuotta ja toistuu sen jälkeen automaattisesti taas kuuden vuoden päästä.
Päivittäiset askareet: Due
OmniFocus ei kuitenkaan sovellu päivittäisiin pieniin asioihin. Se on liian raskas ja liian "vakava", että sinne haluaisi laittaa iltavenyttelyä tai hammaslangan käyttämistä. Nämä asiat asuvat Due-applikaatiossa. Duen erikoisuus on se, että se - ei - luovuta. Jos asiaa ei merkitse hoidetuksi, Due jatkaa muistuttamista aina uudelle notifikaatiolla, kunnes asian kuittaa tehdyksi. Tämä lisää asian toteutumisen todennäköisyyttä uskomattoman paljon ja lisäksi nämä super-banaalit hoidettavat asiat eivät ole tekemässä OmniFocuksesta sekavan ja sotkuisen näköistä.
Ajankäytön seuranta: Timelines
Freelancerin pitää pystyä kellottamaan käytettyä työaikaa, mutta lisäksi Timelines sopii myös muiden tavoitteiden seuraamiseen. Yritän kirjoittaa ja treenata laulamista ja katsoa kirkasvaloa päivittäin tietyn ajan ja Timelinesiin on mahdollista asettaa tavoitteita paljonko jotain tiettyä asiaa on kellottanut päivä- tai esim. kuukausitasolla. Pääasia on kuitenkin se, että Timelinesillä on hyvät widgetit ja tuki oikoteille, joten sen käyttäminen on nopeaa ja näppärää. Liika kitka perustyökaluissa tekee järjestelmän noudattamisesta aina valtavan paljon epätodennäköisempää.
Lopuksi
Elämänhallinta on hauskaa ja hyödyllistä, jos sen tekee oikein. Uusi vuosi on perinteinen aika miettiä ja lanseerata uusia rakenteita, joten käytä tilaisuus hyödyksi, jos joku näistä